Minun ruumiini ei ole sinun maa

Opin kansainvälisen politiikan opinnoissani mikä on sotaraiskauksien tarkoitus. Tarkoitus on häpäistä ja hajoittaa yhteisö. Kun raiskaa naiset, saa osoitettua maan sotureille, miehille, ettei heistä ole suojelemaan maataan.

Hyökkääjän kannalta bonusta on, jos raiskauksista syntyy lapsia, sillä silloin häpeä kantaa varmasti sukupolvesta toiseen. Näin ollen naisten puhtaus ja suojeleminen vihollisen verenperinnöltä heijastaa ajatusta koko valtiosta. Naisten ruumiista tulee valtion lihaa: ne penetroimalla osoitetaan että myös valtion maaperä on häpäisty.

Nyt sota suomalaisten naisten lihasta on näköjään alkanut. Ei sillä, että kukaan ulkopuolelta olisi tänne tullut sotimaan. Naisten ruumiista käyvät sotaa kantasuomalaiset miehet.

Ensin alkoivat suututtaa kauhavalaiset, jotka vastustivat vastaanottokeskusta vetoamalla tyttöjensä turvallisuuteen. Kysyttiinkö tytöiltä itseltään jutuissa mitään? Ei tietenkään, tyttöjen tehtävä oli olla hiljaa jossain takana, mielikuvana valkeasta lettipäisestä suomineidosta, jonka puhtauden ja kunnian suojeleminen on vahvempien velvollisuus. Voin vain kuvitella, mitä kylillä puhutaan niistä, jotka haluavat tutustua uusiin tulijoihin. Ihan varmasti antaa niille, huorat.

Sitten tietysti koko kuvio räjähti käsiin. Suojeluhommiin ryhtyivät valkoiset kantasuomalaiset miehet pääministeristä lähtien. MV-lehden lukijakunta ryhtyi kaavailemaan kuolemaa maahanmuuttajille entistä kiihkeämmin samalla kun fantasioivat suvakkiämmien ja vihermädättäjien raiskaamisesta. Kun ne varmasti antaa niille, huorat.

Samaan aikaan kun naisten ruumiista tulee suojeltavaa kansallista omaisuutta, niistä naisista, joiden epäillään haluavan vihollista, tai ainakin suhtautuvan viholliseen liian ystävällismielisesti, tehdään maanpettureita. Heidän koskemattomuutensa takaa maan koskemattomuuden ja he haluavat vapaaehtoisesti heittää sen pois. Pahempaa rikosta saa hakea. Tällä logiikalla syntyy halu raiskata kostoksi ne suvakkihuorat. Heille tulee näyttää, kuka määrää, kuka omistaa ja kenen kunniasta tässä lopulta on kyse.

Tuntuu kuin olisi kansallisesti lukittuna kotiin. Kotona mustasukkainen ja väkivaltainen aviomies tenttaa miksi puhuin kaupan edessä tuntemattoman miehen kanssa. Laskee miksi minulle kesti niin kauan hakea lapset tarhasta ja uhkaa vetävänsä turpaan sitä marketin pihan miestä jos vielä sen jossain näkee.

Mutta arvatkaapa mitä? Meidän ruumiissamme ei ole kyse teidän kunniastanne. Minä kieltäydyn antamasta kehoani teidän harhaisen nationalisminne käyttöön.

Jokaisen tässä maassa ja missä tahansa maailmassa asuvan ihmisen ruumis on vain hänen omansa. Jokainen raiskaus, riippumatta siitä kuka sen teki, on ensisijaisesti uhrin tragedia eikä teillä ole oikeutta rakentaa rasismianne sille. Te ette rakenna viholliskuvianne meidän ruumiimme avulla. Te ette anna meille sääntöjä tai aseta rajoja. Ettekä te kosta niiden puolesta, jotka eivät ole kostoa pyytäneet.

Se, että te lietsotte sotaa kehoillamme, on lähes yhtä törkeää kuin raiskata naisia sodassa osoittaakseen, että on todellakin penetroitunut valtioon. Se on saman kolikon toinen puoli. Te käytätte meitä niin hävyttömästi hyväksenne, että tunnen vain suunnatonta vihaa.

Minulle on ihan sama, menetättekö te kuvitteellisen kotimaanne. Sotikaa keskenänne.